
Espoolainen Maria Haukka ja kesälahtelainen Riikka Tynkkynen viettävät kesäaikaan paljon aikaa yhdessä. He asuvat vastakkaisissa niemissä.

Sadepäivä kului Singstaria pelatessa. Mikrofonit oliva ahkerassa käytössä.
Sadepäivä ei häirinnyt lasten toimintaviikkoja Kesälahdella
08.06. 11:27
– Aamupäivä menee yleensä askarrellessa ja iltapäivällä on liikuntaa tai erilaisia leikkejä ja pelejä, kertoo kunnan vapaa-aikatoimella työskentelevä Merja Varjola päivien kulusta.
Kesälahdella lasten toimintaviikoille osallistuu kymmenkunta koululaista. Peruuntuneista suunnitelmista huolimatta sadepäivälle keksittiin tekemistä.
Iltapäivä kului pelatessa biljardia, pöytätennistä tai jatkaessa aamupäivän askarteluja. Erityisen suosittu oli Singstar-peli, jonka edessä oli välillä melkein ruuhkaa. Indica ja PMMP olivat ainakin tyttöjen suosiossa.
– Anne Abreukin olisi hyvä, mutta sitä ei ole, harmittelee Sanna Anttonen.
– Minä en kyllä voisi laulaa sitä, kun en osaa vielä englantia, kertoo ekaluokkalainen Minni Haatanen.
Nuokkarilla pelataan kuulemma muitakin pelejä, sekä ulkona että sisällä.
– Mutta ei me sillä tavalla kilpailla, pelataan ihan huvin vuoksi, selventää Sanna.
Lue lisää lasten toimintaviikoista 8.6. Puruvesi-lehdestä.



