Armi (edessä vasemmalla), Sanna ja Anna-Liisa Tikkinen kuuluivat avajaisten paikallisiin vieraisiin. Paikalla oli kuitenkin väkeä myös muun muassa naapurikunnista.

Särkisalmella vietettiin uuden ABC:n avajaisia

01.06. 11:11

TEKSTIKOKO: AAA

Avajaispäivä houkutteli kävijöitä sekä läheltä että kaukaa. Avajaisvieraita oli useampi sata. Parkkipaikat olivat tukossa ja risteyksiin oli täytynyt hommata liikenteenohjaajia. Ovensuussa kävi molempiin suuntiin jatkuva ihmisvirta.

– Osasin kyllä odottaa, että tänne tulee paljon ihmisiä, kertoo Särkisalmella asuva Anna-Liisa Tikkinen.

Tikkinen oli tullut avajaisiin yhdessä miniänsä ja lapsenlapsensa kanssa.

– Pitää tulla uudemman kerran tutustumaan, sitten kun täällä on vähemmän porukkaa, naurahtaa Tikkinen.

Sekä Anna-Liisa Tikkinen että Sanna Tikkinen toivovat, että liike olisi piristysruiske pienelle kylälle, jossa palveluista on pulaa. Erityisesti oma kauppa on kylälle tärkeä.

– Eikä ole sitten enää kellonajallakaan väliä, kun kauppa on auki 24 tuntia vuorokaudessa, Anna-Liisa Tikkinen pohtii.

Lue lisää avajaistunnelmista 1.6. Puruvesi-lehdestä.

Error processing SSI file