Ylikonstaapeli Hannu Valtonen on liikkunut poliisitehtävissä vesillä kymmenen vuoden ajan. Työvuosia on takana lähemmäs 30. Vieressä poliisiopiskelija Mikko Sippola.

Poliisivene valvoo Puruvedellä

26.07.2010 12:31

TEKSTIKOKO: AAA

Poliisiveneen keula nousee taivaita kohti, kun ylikonstaapeli Hannu Valtonen kiihdyttää poispäin vierasvenesatamasta.

Apukipparina istuu poliisiopiskelija Mikko Sippola, joka tekee Savonlinnassa harjoitteluaan. Hän on nyt toista päivää vesillä, kuten Valtonenkin, joka on juuri palannut lomaltaan.

Muutaman minuutin kuluttua vastaan ajaa keskikokoinen moottorivene.

Valtonen hiljentää vauhtia ja Sippola nousee kannelle viittilöimään poliisin punareunaisella pysähtymismerkillä.

Valtonen harppaa ruorin takaa ulos ja pyytää kuljettajan tulemaan lähemmäs.

– Tarkistamme aina samalla, että ajotaito riittää veneen hallintaan. Yleensä vierelle ajaminen sujuu hyvin, mutta jos näyttää siltä, ettei ala onnistua, niin kyllä me voimme vähän avittaa, Valtonen kertoo.

Aamupäivän aikana on pysäytetty kymmenkunta venettä. Alkometri on näyttänyt kaikilla nollaa.

– Joskus päivän aikana kaikilla näyttää nollaa, joskus taas puolella on alkoholia veressä. Yleensä liikutaan 0,2 ja 0,8 promillen välillä, Valtonen kertoo.

Lue lisää 26.7.2010 Puuvesi-lehdestä.

Lukijoiden omat kuvat

Kuvien julkaiseminen

Toimitus valitsee julkaistavat kuvat. Verkkosivuilla julkaistuista kuvista ei makseta palkkiota.

» Katso kaikki kuvat

Kuvagalleriat

Puruveden kuvat

Toimituksen kuvagallerioista löydät lisää kuvia lehden julkaisemista aiheista.

» Katso kaikki galleriat