Edessä uusi kouluympäristö

09.08.2010 09:54

TEKSTIKOKO: AAA

Hiljattain lakkautetun Toroppalan koulun oppilaat aloittavat maanantaina koulunkäynnin uusissa opinahjoissaan. Valtaosa lapsista siirtyy kirkonkylän ala-asteelle, mutta muutamat istuutuvat pulpettien ääreen Anttolan koulussa.

Jouni Karjalaisen ja Anne Viinasen taloudesta kirkonkylälle suuntaa kaksi lasta: toiselle luokalle menevä Julia ja viidennen luokan aloittava Senni.

Uuteen kouluun siirtyminen vaatii paljon uusien käytäntöjen opettelua, esimerkiksi koulupäivien alkamisajan aikaistuminen vaikuttaa merkittävästi lasten elämärytmiin. Kirkonkylällä päivät käynnistyvät jo kahdeksalta, Toroppalassa kouluun mentiin aikaisintaan yhdeksäksi.

– Uuteen rytmiin pitää alkaa totuttautumaan koulun alkamista edeltävällä viikolla. Myöhäisemmät aamut sopivat mielestäni lapsille paremmin, Anne sanoo.

Muutoksia on myös muun muassa kyydityskäytännöissä, koulukyytien sijaan koulumatka taitetaan yleisillä linja-auto vuoroilla.

Lue lisää 9.8.2010 Puruvesi-lehdestä.

Lukijoiden omat kuvat

Kuvien julkaiseminen

Toimitus valitsee julkaistavat kuvat. Verkkosivuilla julkaistuista kuvista ei makseta palkkiota.

» Katso kaikki kuvat

Kuvagalleriat

Puruveden kuvat

Toimituksen kuvagallerioista löydät lisää kuvia lehden julkaisemista aiheista.

» Katso kaikki galleriat