
Esa Hirvonen muistuttaa Puruvesi-lehden olevan merkittävä ja tärkeä toimija omalla levikkialueellaan. Hän aloittaa Puruvesi-lehden päätoimittajana helmikuun alussa.
Esa Hirvonen Puruveden päätoimittajaksi
29.12.2011 08:34
ESV-Paikallismediat Oy:n hallitus on nimittänyt Puruvesi-lehden uudeksi päätoimittajaksi Esa Hirvosen (51). Nykyisin hän toimii Länsi-Savo -konsernin kehityspäällikkönä. Hirvonen aloittaa tehtävässään helmikuun alussa.
Ennen nykyistä tehtäväänsä Hirvonen on toiminut muun muassa Itä-Savo -lehden toimitussihteerinä, viestintäalan yrittäjänä ja 90-luvun alussa mainostoimistomaailmassa. Paikallislehden tekemiseen hän sai tuntumaa aiemmin tänä vuonna Mäntyharjulta, missä hän toimi Pitäjänuutisten vt. päätoimittajana.
Ensimmäiset lehtijuttunsa Esa Hirvonen teki Savon Sanomiin 16-vuotiaana.
– Paikallislehti on vankka oman alueensa puolestapuhuja, joka raportoi asioista paikallisesta näkökulmasta. Tehtävämme on kertoa asioista, jotka ovat tärkeitä lehden ilmestymisalueella oleville. Asioihin tulee suhtautua tasapuolisesti, mutta terveen kriittisesti, Hirvonen korostaa.
Lue lisää torstain lehdestä!



