Noora Laamanen lauloi Lucia-neitona Punkaharjun Helminauhassa tiistaina. Paikalle kokoontuneet Helminauhan asukkaat kiittelivät Laamasen ja muiden Itä-Karjalan Kansanopiston opiskelijoiden esitystä raikuvilla aplodeilla.

Lucia tuo valoa pimeyteen

15.12.2011 08:44

TEKSTIKOKO: AAA

Tämä on suuri kunnia-asia, iloitsee Itä-Karjalan Kansanopiston Lucia-neito, punkaharjulainen Noora Laamanen.

– Haluan tuoda esille Jeesus-lapsen syntymää, valon juhlaa, Laamanen miettii.

Tiistaina Kansanopiston Lucia-kulkue Laamasen johdolla ilahdutti päiväkotilapsia Kerimäen Anttolassa ja Punkaharjun päiväkodissa. Vanhuksille Lucia toi iloa Helminauhassa ja Annassa ja Aatussa Putikossa.

– Rakkaudella kuljemme ja valoa tuomme, toteaa myös esiintyjien ohjaaja, opettaja Seija Silvennoinen. Hän muistelee Lucia-kulkueen olleen perinne jo yli kymmenen vuoden ajan.

– Lucia valitaan valoisuuden periaatteella. Ei nyt ihan huutoäänestyksellä, mutta virallisia vaaleja ei ole kuten esimerkiksi Helsingissä.

Lukijoiden omat kuvat

Kuvien julkaiseminen

Toimitus valitsee julkaistavat kuvat. Verkkosivuilla julkaistuista kuvista ei makseta palkkiota.

» Katso kaikki kuvat

Kuvagalleriat

Puruveden kuvat

Toimituksen kuvagallerioista löydät lisää kuvia lehden julkaisemista aiheista.

» Katso kaikki galleriat