
Kerimäen kirkkoherran Toivo Loikkasen mukaan seurakuntien liitosneuvottelut aloitetaan vasta sitten, kun kunnissa on tehty kuntaliitospäätökset.
Kiire ahdistaa seurakuntaliitoksessa
12.10.2011 14:09
Punkaharjun kunnan aktivoituminen kuntaliitoksen synnyttämisessä aiheutti ajolähdön paitsi Kerimäen kunnalle, myös Kerimäen ja Punkaharjun seurakunnille. Jos kuntaliitos tulee vuoden 2013 alussa, seurakuntien on pakko yhdistyä.
Harkintavaltaa ei ole aikataulussa, mutta liitosmallissa kylläkin. Jos on kunnilla kiire neuvottelutuloksen aikaan saamisessa, hoppu tulee myös seurakunnille.
Kerimäen kirkkoherra Toivo Loikkasen mukaan vakaviin liitosneuvotteluihin ryhdytään vasta kun kuntien päätökset ovat selvillä, eli ensi tammikuussa. Liitossopimukset pitää hyväksyä seurakunnissa käytännössä viimeistään huhti-toukokuussa, jotta ne ehtivät kiertää tuomiokapitulin kautta kirkkohallituksen hyväksyttäväksi.
– Seurakunnat joutuvat kireän aikataulun vuoksi hankalaan asemaan. Yleensä tällaisten liitosten valmisteluun olisi hyvä varata puolitoista, kaksi vuotta, arvostelee Loikkanen.
Kerimäen kirkkoherra ei ole mikään kuntaliitosten vastustaja, mutta ei toisaalta usko täysin suuruuden ekonomiaankaan ongelmien ratkaisijana.
Jos kunnat päättävät yhdistymisestä, tarvitaan seurakunnan päättävissä elimissä samanlainen käsittelyrumba. Jonkin verran materiaalia voidaan hyödyntää edellisistä Savonrannan ja Savonlinna-Säämingin seurakuntien kanssa käydyistä liitosprosesseista.
Seurakunnat joutuvat alkuun nimeämään neuvotteluryhmät, jotka valmistelevat liitossopimukset. Loikkasen mukaan erillistä selvitysmiestä ei välttämättä tarvita.
Kun liitossopimus on kevään aikana valmisteltu, se menee kirkkoneuvoston kautta kirkkovaltuuston hyväksyttäväksi. Sopimuksessa on käytävä läpi pääkohdittain talous, kiinteistöt, henkilöstö ja seurakunnalliset palvelut.
Lue lisää torstaina lehdestä!



