Kerimäen kirkonkylästä pääsee hoidettuja moottorikelkkauria pitkin moneen suuntaan. Reijo Paajanen on Itä-Savon Moottorikelkkailijat ry:n puheenjohtaja.

Seudun moottorikelkkaurat jo alustettu käyttöä varten

14.01. 08:48

TEKSTIKOKO: AAA

– Kaikki urat on jo ajettu läpi kelkoilla, sanoo Itä-Savon Moottorikelkkailijat ry:n puheenjohtaja Reijo Paajanen. Varsinaisella hoitokoneella eli tampparilla ei väylille ole vielä voitu mennä liian vähäisen lumen vuoksi, mutta kelkalla pohjustetullakin uralla voi ajella varovaisuutta noudattaen.

Paajanen sanoo, että hoitokone on valmiina lähtöön, mutta sen käyttö edellyttää ensin kunnon suvikeliä ja lisää lunta. Kunhan olosuhteet antavat myöten, niin tamppari käynnistyy samantien.

Itä-Savon Moottorikelkkailijoilla on hoidossaan noin 140 kilometriä uria. Tänä talvena urat kulkevat samoja reittejä kuin edellisinä talvina lukuunottamatta Kerimäen ja Punkaharjun välillä kulkevaa uraa, jolle etsitään kokonaan uutta linjausta.

Lue lisää 14.1. Puruvesi-lehdestä.