Laura Makkonen yritti ostaa kielitaidotta ”aramixilaisessa” kaupassa maitoa. Tiskin takana Ona Ketolainen ja Katri Molarius.

Kulttuurien raja-aitoja kaadettiin Kesälahden koulussa

04.03. 11:09

TEKSTIKOKO: AAA

Oppilaat kiersivät päivän työpajoissa, joissa luentojen sijasta päästiin itse osallistumaan ja tekemään.

Kesälahden koulussa kansainvälisyys on yksi tämän lukuvuoden työsuunnitelman painotusalueista.

– Idea teemaviikosta kumpusi kieliin ja kansainvälisyyteen erikoistuneessa suunnitteluryhmässä, kertoo rehtori Mikko Sairanen.

Suvaitsevuuden merkitys yhteiskunnassa on korostunut jatkuvasti ja itärajan tuntumassa kanssakäymisestä ulkomaalaisten kanssa on tullut jo arkipäivää.

Tarja Puumalaisen vetämässä MOD-pajassa paneuduttiinkin Venäjään. MOD -lyhenne tarkoittaa moninaisuutta, oivallusta ja dialogia.

Venäjän aakkosten pohjalta jokainen oppilas sai kirjoittaa oman nimensä paperille venäjäksi. Vuorovaikutuksesta saatiin hyvä käytännön esimerkki, kun koulun oppilaisiin kuuluva Alexandra Komyakhova hyppäsi taululle keskustelemaan oikeinkirjoituksesta.

Venäläisten omasta elämänmenostaan väsäämien kaskujen pohjalta mietittiin kulttuurien välisiä eroja.

– Ihan kaikkia kaskujen jujuja ei täällä ole ymmärretty, myönsi Puumalainen.

Lue lisää 4.3.2010 Puruvedestä!