
Kesäkuvakisaan on jo lähetetty monenlaisia, kesäisiä kuvia. Kisakuvia voi lähettää vielä parin päivän ajan.
Kesäkuvakisaan ehtii vielä osallistua
29.07.2010 11:04
Valokuvaa siis juuri Sinun kesäsi, se mikä Sinusta kuuluu ehdottomasti kesään. Oli se sitten suomalainen maisema, kedon kaunein kukka tai ihmisiä kesänvietossa. Sinun kesäsi ja sitä kautta kisakuvasi sisällön päätät itse. Kuva voi toki olla myös aiemmin kesällä otettu.
Kisaan hyväksytyt, hyvän maun mukaiset kuvat laitetaan esille ilman kuvaajan nimeä Puruveden Facebook-ryhmän sivulle 2. elokuuta, jonka jälkeen ryhmän jäsenet voivat äänestää mielestään parasta kuvaa ””Tykkää”-painikkeella 15. elokuuta mennessä.
Kolmen eniten ääniä saaneen kuvan kuvaajat palkitaan tuotepalkinnoilla. Parhaaksi äänestetyn kuvan ottajasta tehdään lisäksi juttu lehteen.
Lähetä Facebook-ryhmän kesäkuvakisaan osallistuva kuvasi heinäkuun loppuun mennessä osoitteeseen kati.myllys@puruvesi.net .



